Valokuvaajamestari Eija I. Petäjämaa

Aidot tunteet hektisessä maailmassa

"Se ihminen voi sanoa onnistuneensa elämässään, joka on käyttänyt päivänsä oikein, nauranut usein ja rakastanut paljon, joka on saavuttanut hyvien ihmisten kunnioituksen ja lapsensa rakkauden, joka on täyttänyt velvollisuutensa, joka on etsinyt toisista ihmisistä heidän parhaat puolensa ja ollut itse valmis kaikessa antamaan parastaan"

Tämä teksti, jonka sain kerran ystävältäni, on kultaisissa kehyksissä studioni seinällä. Se auttoi minua hetkellä, jolloin kaipasin enemmän lohdutusta kuin koskaan aiemmin elämässäni. Teksti on yhtä hyvä ohje ihmisenä olemiselle kuin ammatissa toimimiselle. Rehellisyys ja kunnioitus kuvattavaa kohtaan, heidän parhaiden puoliensa etsiminen, parhaansa antaminen pitää tavallaan sisällään kaiken oleellisen.

Valokuvaajana kokee olevansa etuoikeutettu voidessaan antaa ihmisille pieniä kauneuden elämyksiä nykypäivän raakuuden keskellä, välittää sillä tavoin kanssaihmisestä.

Kauneuteen pyrkiminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että maailma olisi ehostettava ja sen vääryydet ja totuudet kiellettävä.

Tärkeää on pystyä kuvaamaan myös sitä, mikä ei ole täydellistä ja pinnaltaan siloteltua, pirstaleiksi hajonnutta elämää, jonka keskeltä voi löytää elämän kipinän ja voiman ja lopulta myös kauneuden.

Kauneuteen pyrkimisessä ei myöskään saa unohtaa aitoutta. Juuri aitouden tavoittaminen on valokuvaamisessa kannustava voima. Kuvauksen jälkeinen väsymys tuntuu sekä ruumiillisena, että henkisenä väsymyksenä. Samalla se on onnistumisen ja hyvän olon tunnetta. Tunne on molemminpuolinen, kuvattava ja kuvaaja ovat löytäneet yhteisymmärryksen.

Täydelliseen aitouteen pääsee kuitenkin vain pienten lasten kanssa. Jo vähän vanhemmille lapsille alkaa kertyä käyttäytymismallien kerroksia, mikä on väistämätöntä sosiaalisksi ihmiseksi kasvamisessa. Pienen lapsen aitouden kääntöpuoli on riisutun aitouden vaatimus myös kuvaajalta. Aikuinen ei lue kehon kieltä niin kuin lapsi. Lapsi vaistoaa ärtymyksen, väsymyksen ja puuttuvan tunteen silmänräpäyksessä. Kerran menetetty luottamus on miltei mahdoton saavuttaa.

Aikuinen ei voi käyttäytyä lapsen tavoin ja aitouden löytäminen heistä on aivan toisenlainen kannustin, onhan silloin kyseessä kahden ihmisen sosialisoitumisprosessin kerrostumien läpi pääseminen. Aikuistakaan ei silti voi pettää teeskentelemällä. Ero on siinä, että aikuinen saattaa katsoa sitä sormien välistä ja jatkaa yhteystyötä vaikka vaistoaakin, että tunnelma ei ole aito. Tunnelman kaikkoaminen merkitsee kuitenkin aina pelin menettämistä.

Kun kuva on valmis siinä näkyy kuvaajan käsiala, kuvat ovat eräällä tavalla kuvaajan peilikuvia. Kuvaajan ja kuvattajan tunnetilojen kohtaamisen tuloksena syntyy kuva. Karkeasti kärjistäen; kun kameran takana on pelle, ei sen edestäkään voi löytyä salaperäistä mystikkoa eikä vakavan, mietteliään kuvaajan kuvissa pahemmin naureta.

Ihmisen kuvaaminen on haastavaa ja mielenkiintoista, yhtä mielenkiintoista, kuin toisen ihmisen ajatusten ymmärtäminen. Elämässä ei ihmiselle voi olla mitään yhtä tärkeää kuin toinen ihminen Toisten ihmisten kautta oppii joka päivä jotain uutta, myös erehtymisien kautta. Ja samalla tavalla kuin kokemus antaa syvyyttä laulajan ääneen, kehittyy ammattitaito oman elämän vaikeiden ja hyvien aikojen kautta.

Valokuvaajan on uskallettava kokeilla uutta ja erilaista. Siitä huolimatta perinteistä on pidettävä kiinni silloin kun niissä on kiinni pitämistä. Perinteethän ovat syntyneet siksi, että on ollut jotain mitä säilyttää tuleville sukupolville. Perinteiksi voi kuvaustyylien ohella lukea juuri koulutuksen ja tekniikan. Niitä ei ole keksitty tällä vuosikymmenellä, vaan ne ovat kehittyneet useiden vuosikymmenien aikana.

Soita ja varaa +358 (0)40 719 2441